14.1.2018

Uusi Ducktales testauksessa

Uuden lehden ensimmäinen numero ilmestui 28.12.2017
Päädyin vähän impulsiivisesti tilaamaan uuden DuckTales-lehden tuossa marraskuussa. Puhelinmyyjä soitti ja ensireaktioni jälkeen olin hivenen vaativa asiakas. Halusin lähinnä tietää, mitä tarjous pitää sisällään. Keskustelu meni pääosin näin:
- Tämä uusi DuckTales-lehti olisi nyt puolen vuoden erikoistarjouksessa. Se on siis aivan uusi tuote ja siinä on erilainen piirrosjälki verrattuna Aku Ankkaan ja - -
- Onhan tuota tullut pohdittua. Ketkä siinä on piirtäjinä?
- Anteeksi?
- Niin, että onko taide pääosin italialaisten tekijöiden tuotantoa, vai muuten eurooppalaista?
- Tuota... en kyllä osaa sanoa. Minäpä kysäisen meidän pomolta!

Pomo ei ollut tietoinen, mutta puhelinmyyjä soitti minulle seuraavana päivänä ja oli selvittänyt asian. Piirtäjät ovat siis italialaisia, mikä tutkijana kiinnosti erityisesti. Lehden sisällöt eivät myöskään lopetetun Roope-sedän tavoin tule Lataamoon, joten päätin tarttua tarjoukseen. Siihen kuului vielä kuukauden ilmainen Ruutu+ DuckTales-tv-sarjan katsomista varten. Eipä ole tunnuksia muuten siihen kuulunut, joten pitänee soitella perään.

Lehti saapui siis ajallaan 28. joulukuuta. Odotin paksumpaa ja kiiltäväpintaista kantta, mutta pidin siitä, että lehti oli kooltaan vain hivenen Aku Ankkaa pienempi, mutta paljon paksumpi. Sisällöltään eli tarinoiltaan se vaikutti pitkälti taskarimaiselta, mikä tietenkin johtuu italialaisista tekijöistä. Uuden kulmikkaan piirrostyylin tarinoita oli harmi vain pelkästään yksi, "Maanalaisten mysteerien majakka", mutta lisäksi mukana oli hahmoesittelyjä, testi ja ankanpoikien keräilykuvat, jotta uuden tyylin tunnelmaan pääsi mukaan.

Lehdessä pidin siitä, että vaikka kyseessä on DuckTales, Aku oli vahvasti mukana kuvioissa. Myös puhe Akun sisarenpojista ilahdutti kovasti. Lisäksi Ankkalinnan perinteinen, pääosin passiivinen naiskuva saa vähän uutta särmää tarmokkaan Tepan ja tomeran rouva Taatelin myötä. 
Sarjakuvan ruutukerronta oli vauhdikasta ja tavallisista staattisista 3 x 4 ruuduista poikkeavaa, mikä on aika virkistävää. 
Vierastan kuitenkin edelleen piirrosjälkeä ja sitä, miten ankanpojista on tehty omia persooniaan. Mutta katsotaan, miten se toimii jatkossa.

Muista tarinoista sen verran, että tyypillisesti Taskareissa edustanut Taikaviitta ja supersankarihenkinen ruutukerronta pääsevät nyt isommassa formaatissa paremmin edukseen. Tätä arvostan.

Katsoin myös Ruudusta tv-sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa, jotka ovat itse asiassa IMDb:n mukaan sarjan ensimmäinen jakso pilkottuna kahtia. Jatkossa muut jaksot kestävät reilun parikymmentä minuutta. Vaikka se piirrosjälki tuntuu vielä oudolta, kahden ensimmäisen jakson perusteella sarja vaikutti ihan lupaavalta. Se sai minut jopa nauramaan pari kertaa ääneen bussissa, joten ihan susi se ei ole. Suomidubbi oli kuitenkin harmillinen, koska Roopen skottiaksentti katoaa täysin (ja suomenkielinen Roope on Alfred J. Kwakin Korppi, enkä pääse asiasta yli). Jukka Rasilan Aku on varsin toimiva (ja sopivan epäselvä), mutta ankanpoikien äänet vaativat todella paljon totuttelua. Ne ovat vähän turhan "aikuisia" makuuni. Tepa oli kaikin puolin varsin mainio. 
Eniten nautin kuitenkin Roopen kartanon seinillä olevista Barksin öljyvärimaalauksista ja kuulemani mukaan sekä Barksia että Rosaa tultaisiin sarjassa hyödyntämään.
Hyväksyn.

Nyt selvittelen, josko saan sen Ruutu+:n nyt ilmaiseksi vai en, jotta pääsen jatkamaan sarjan katselua. Normi-Ruudusta muita jaksoja ei vielä pysty katsomaan, enkä sitä suosittele kellekään - se mainosten määrä on aivan kamala. (Varsinkin, kun on katsonut pelkkiä suoratoistopalveluita viimeiset kaksi vuotta.)

Nyt nelosen nettisivu lupailee, että 22.1. tulisi katseluun myös DuckTalesin alkuperäinen, englanniksi puhuttu versio, joten ehkä odottelen sitä suosiolla. Onhan se kuitenkin aivan eri juttu kuunnella skotti-Roopea.

6.1.2018

The Last Jedi - ja miksi se toimi


Kävin katsomassa The Last Jedin toisen kerran uutenavuotena. Olen ehkä jo hivenen myöhässä tämän päivityksen kanssa; niin paljon on jo sanottu tästäkin aiheesta. En kuitenkaan kyennyt pukemaan tunteitani sanoiksi ensi-illan jälkeen. Sitten seurasikin kauhea kohu siitä, miten huono elokuva on. Hetken jo kyseenalaistin itseäni. Halusin nähdä elokuvan uudelleen ja tein niin. 

Nyt olen valmis osallistumaan keskusteluun omalta osaltani. Pääasiassa siksi, että saan kaikki ajatukseni purettua tänne, ja ettei minun tarvitse kyllästyttää enää miestäni "stawa sitä, stawa tätä" -jauhannalla. Tässä siis oma arvioni Star Wars, Episodi VIII: The Last Jedi -elokuvasta. En aio tarjota juonisynopsista, vaan nostaa esille niitä asioita, joihin kiinnitin huomioni.

Olen ollut saagan fani noin parikymmentä vuotta, joten katson kaikkia leffoja fanin silmälasien läpi. Olen kuitenkin myös nykykulttuurin ja fantasian tutkija, joten nämä kaikki vaikuttavat siihen, millä tavalla katson elokuvia tai luen kirjallisuutta. Tämä taustaksi.

Ja nyt kerron, miksi minun mielestäni The Last Jedi on hyvä elokuva.

[Jos et tätä kohuelokuvaa ole vielä nähnyt, suosittelen jättämään merkinnän lukemisen tähän, sillä nyt seuraa SPOILEREITA.]

Aloitetaan leffan parhaasta annista eli Luke Skywalkerista. Luke oli nimittäin tässä elokuvassa ehkä lempihahmoni. 

Olin teini-ikäinen, kun näin Uuden toivon ensimmäistä kertaa. Luonnollinen samaistumisen kohteeni oli prinsessa Leia, mutta koin myös Han Solon minulle läheiseksi hahmoksi (sitä en osaa sanoa, halusinko olla Han vai olla Hanin kanssa - kumpikin vaihtoehto on yhtä todennäköinen). Luke Skywalkeriin minulla ei kuitenkaan ollut koskaan minkäänlaista kosketuspintaa.
Luke oli perusamerikkalainen kultapoju, idealismissaan ja innossaan mikkihiirimäinen (eikä se anarkistinen vanha Mikki, vaan se tylsempi versio). Luke edusti myös myyteistä ja perinteisestä fantasiasta tuttua orpopojasta kuninkaaksi -trooppia. Suoraan sanottuna Luke oli raivostuttava.

Jedin paluussa Luke alkoi jo saada enemmän särmää, mutta se särmän määrä kulminoitui The Last Jedin äreään, kyyniseen jediritariin, joka on tajunnut, että elämässä kaikki menee kuitenkin keulien metsään, joten aivan sama. Kun taustalla on traaginen tapahtuma, oman oppipojan (ja samalla sisarenpojan) menetys pimeälle puolelle ja sitä edeltäneet kuvitelmat omasta legendaarisuudesta ja kaikkivoipaisuudesta, niin ei ihmekään, jos sitä kriisin jälkeen karkaa keskelle galaksin syvintä korpea.
(Itse asiassa jedeille hyvin tyypilliseen tapaan, vaikka Obi-Wan olikin Tatooinella pitämässä silmällä nuorta Lukea.)

Kun Luke otti Reyn tarjoaman valomiekan ja viskasi sen olkansa yli, repesin ääneen. Tämä oli juuri oikea tapa käsitellä asia. Ei mitään pateettista "Minä koulutan sinusta seuraavan polven jedin", vaan kylmää realismia: jedien aika on ohi.

Ja tämä on toinen asia, josta elokuvassa pidin.

Rakastin jedejä silloin teininä. Viitat, valomiekat, mystiikka.
Se kaikki sai valtavan särön prequel-trilogian myötä. Jedien koodisto ei tuntunut hyvältä. Piti luopua tunteista, piti luopua rakkaudesta ja tärkeistä ihmisistä, jotta voisi kuulua jedeihin.
Kun Obi-Wan toteaa Anakinille Sithin kostossa, että "Only a Sith deals in absolutes," tekee mieli käskeä miestä katsomaan peiliin.

Jedien tapa ei ollut hyvä ja nyt uusi trilogia on nostanut esiin muunkin tavan käyttää Voimaa. (Mitä esiteltiin itse asiassa jo Rogue Onessa.) Sinun ei tarvitse olla jedi, sinun ei tarvitse munkkiutua käyttääksesi Voimaa. On aika siirtyä eteenpäin ja äreä Luke Skywalker tietää sen. Päästään sille kiinnostavalle Voiman harmaalle alueelle, mistä keskustelimme Worldconin 40 years of Fandom -paneelissakin. Toivottavasti Episodi IX ottaa tämän osion kunnolla haltuun (ja kertoo meille lisää myös Ren-ritareista).

Kolmas asia, josta nautin, oli hahmojen kehityskaaret. Erityisesti Reyn ja Kylo Renin suhde.
Ja ei, en pitänyt sitä mitenkään romanttisena. Kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä turhien romanttisten sivujuonien pitää pysyä poissa kunnon tarinoista. (Siksi esimerkiksi Rosen suukko leffan lopussa oli lähinnä yäh.)
Rey ja Kylo Ren ovat rikkinäisiä ihmisiä etsimässä identiteettiään. Kummallakin on traumoja, joista he yrittävät selvitä. He kaipaavat sielunkumppanuutta, jotakuta, joka ymmärtää heidän tuskansa ja samalla myös erilaisuutensa. Kummatkin ovat vahvoja Voimassa ja sitä he etsivät toisistaan.

Näiden kahden hahmon keskinäinen yhteys oli rakennettu todella hyvin ja myös elokuvallisesti kiinnostavasti: ulkopuolisten äänten katoaminen keskustelun aikana ja lopulta fyysinen läsnäolo tuotiin katsojalle näkyväksi pala palalta. Kylo Ren oli hetkittäin paljaana Reyn edessä (siksi puolialasti - mikä oli myös nyökkäys naisfaneja kohtaan, arvostan). Ja yhteyshän jäi päälle Snoken kuolemasta huolimatta.

The Last Jedi oli myös Poe Dameronin ja Finnin kehityskertomus: kumpikin oppi omat läksynsä: Poe oppi järkevyyttä, strategista ajattelua ja riskinottojen välttämistä; Finn valitsemaan puolensa. Myönnän, että näissä kehityskertomuksissa oli ongelmansa. Amiraali Holdo olisi voinut kertoa suoraan suunnitelmansa Poelle ja koko Finnin ja Rosen matka olisi ollut turha.
Mutta miksi? Leia oli alentanut Poen, ja jos jotain olen sotasarjoista ja roolipeleistä oppinut, niin komentoketjulla on väliä. Ei ollut Poen asia tietää johdon suunnitelmista. 

(Tähän liittyen kannattaa lukea kiinnostava artikkeli, kuinka leffa käsittelee toksista maskuliinisuutta.) 

Finnin ja Rosen kasinotarina oli turhan pitkä ja turhan alleviivaava yhteiskunnallisessa sanomassaan. Toisaalta pidin myös siitäkin. DJ toimi katalyyttinä ja pakotti pelkuri-Finnin valitsemaan puolensa. Ja kun Finn meni äärimmäisyyksiin, Rose pelasti hänet. (Tästä voisi lähteä vetämään syväanalyysia siitä, että itse asiassa koko elokuva käsittelee vääränlaisia maskuliinisia toimintatapoja ja -malleja ja kuinka [nais]hahmot puuttuvat niihin. Ks. tuo edeltävä linkki.)

Finnin ja Rosen tarinankaari epäonnistui - mutta niin epäonnistui Bespinin matkakin. Lando petti Hanin. Samalla tapaa The Last Jedi pettää katsojien odotukset siinä, ettei fantasiakertomuksissakaan kaikki mene aina kuin Strömsössä. 

Myös se, että Snoke kuoli, oli monille ollut kuulemma pettymys. Minusta se oli juuri oikea ratkaisu. Epäinhimillistetyt, rujot superpahikset on jo nähty. Eivät ne ole niin kiinnostavia kuin ristiriitaiset ihmiset, jotka tekevät vääriä valintoja ja päätyvät fasistisen armeijan johtoon. Taiteen, kuten elokuvan, yksi tehtävä on kommentoida vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa. Ja tätähän me koko ajan pelkäämme. Uusnatsien ja fasistien nousua.
Odotan Kylo Reniltä paljon, enkä pelkästään siksi, että Adam Driver on loistava näyttelijä.

Tappamalla Snoken leffa rikkoi sitä fantasian perustrooppia, jossa sankari kohtaa superpahiksen tarinan lopussa, voittaa tämän ja ottaa paikkansa uutena hallitsijana. 
Kertomalla, että Reyn vanhemmat ovat mitättömiä, leffa rikkoi sitä fantasian perustrooppia, jossa orpo sankari paljastuu kuninkaalliseksi. Tämäkin on jo nähty Luken kautta. 
Totta kai on mahdollista, että Kylo Ren valehteli, kaikki on vielä avoinna, kuten ohjaaja on itsekin sanonut. Mutta toivon, ettei Rey ole Benin kaksoissisar tai Obi-Wanin tytär tai mitään muutakaan yhtä kulunutta. 
Haluan yllättyä. En halua lukea samaa tarinaa viittäkymmentä kertaa, kuten olen lukenut vanhan kaanonin Thrawn-trilogiat ja Tuhonmiekat ja ne muut samaa kaavaa toistavat opukset.

Ja tämä on vika nykyfandomissa.
Ei ohjaajien, käsikirjoittajien, kirjailijoiden ja muiden tarinankertojien tavoite ole tarjota fan serviceä ja vastata jokaikisen fanin shippailuihin. Ohjaaja kertoo tarinan niin kuin kokee sen parhaaksi. Tämän takia vierastan faniteoriointia. Joskus se osuu kohdilleen (Game of Thrones ja Jonin todelliset vanhemmat), mutta harvemmin ei. Ehkä se oli yksi syy, miksi en pettynyt leffaan. 

(Ja minähän olen ollut pettynyt leffoihin. En ole koskaan ollut niin äkäinen kuin olin tullessani leffateatterista ulos Hobitti II:n jälkeen.)

The Last Jedi kertoo sukupolven muutoksesta. Vanhojen sankarien on aika väistyä ja antaa tilaa uusille. Siksi Luke kuoli ja yhtyi Voimaan. Luke tiesi, että on seuraavan tarinan aika. Sitä edeltävä loppukohtaus Kylo Renin ja Luken välillä oli yksi lempikohtauksistani, samoin Reyn ja Kylo Renin yhteinen taistelu Snoken kuoltua.

Meidän "vanhojen" fanien on siis aika antaa tilaa myös uusille tuulille. Kulttuuri muuttuu, elokuvien kuvaustavat muuttuvat, huumori muuttuu. Kulttuurin muutoksen myötä hahmogalleriaan tulee enemmän naisia, enemmän eri etnisen taustan omaamia ihmisiä. Ja näin sen pitää mennäkin.
Mutta Star Wars pysyy. Mitä tahansa vihaajat sanovatkin leffan erilaisuudesta, se loi yhteyden aiempaan kaanoniin viittailemalla valtavasti Imperiumin vastaiskuun sekä juonellaan että pienillä tapahtumilla, kuten esimerkiksi sillä, miten Rey kohtasi pimeän puolen onkalossa pahimman pelkonsa: itsensä.

Paljon olennaista leffan poikkeuksellisesta etenemisestä on jo sanottu esimerkiksi tässä Slashfilmin artikkelissa ja tässä Jussi Ahlrothin Hesarin analyysissa. Jussi oli muuten samassa Worldcon-paneelissa kanssani!

Katjan vouha - over and out.


PS. Porgit olivat karvaisia pingviinejä ja siksi ihania! (Oikeastihan ne olivat lunneja.)
PPS. Nukke-Yoda CGI:n sijaan! Asiaa.
PPS. Harmittaa, ettei Nörttikulttuuri-hankkeemme saanut rahoitusta Koneen säätiöltä. Yksi suunnittelemistamme artikkeleista olisi keskittynyt juuri Tähtien sotaan, nostalgiaan ja siihen, miten sukupolvet suhtautuvat uuteen trilogiaan. Tämä kohu olisi ollut loistavaa materiaalia.
PPPS. Mistä en pitänyt? Leffan ensimmäisen kohtauksen dialogi ja näyttelijäntyö planeetan pinnalla oli kökköä. Leian Maija Poppanen -lennon olisi voinut toteuttaa paremmin. Ja eikö avaruusaluksissa ole autopilottia?
PPPPS. Okei, Katjan faniteoria: Luke Skywalkerin paluu Voima-kummituksena.

28.12.2017

Loppuvuoden täytteet kirjahyllyyn

Syksyn haalitut kirjat
Olen haalinut nyt poikkeuksellisen paljon kirjoja tämän syksyn aikana. Osasyynä siihen on se, että Jyväskylän kaupunginkirjastossa on loistava Ota ja jätä -kirjahylly, johon ihmiset jättävät kertakaikkisia helmiä. Olen noukkinut siitä mukaani niin lahjoja kuin täytettä omiin hyllyihini. Tällä hetkellä tosin näyttää siltä, että pitää pikkaisen rajoittaa, kun hyllyt alkavat uhkaavasti täyttyä. Mutta ei ihan vielä.

Kuvan kolme kirjapinoa on koostettu (vasemmalta oikealle) kirppiksiltä, kirjaston ja yliopiston kirjalootti-hyllyistä sekä ihan oikeista kirjakapoista. Kirppislöydöt ovat kaikki vielä lukematta, mutta odotan mielenkiinnolla, että pääsen aloittamaan lopultakin J. S. Meresmaan Mifongin perinnön, joka on siis Mifonki-sarjan ensimmäinen osa. Myös Oksasen Norma (kovakantinen, joka maksoi euron!) kiinnostaa sen fantasiaelementtien vuoksi. Pinon alin kirja on fantasia-Akkaria eli Dragonlords-albumi.

Keskimmäisen pinon löydöt sieltä Ota ja jätä -hyllystä olivat kovakantiset, englanninkieliset Potterit. Ajattelin siis kerätä Potterit hyllyyn myös alkuperäiskielellä. Kaikkia en ole vielä edes lukenut englanniksi. Myös Rowlingin Casual Vacancy kiinnostaa, koska suomennos ei kuulemma ole kovin toimiva. Yksin Marsissa tuli katsottua juuri Matt Damonin tähdittämänä elokuvana, joten romaani on tutustumisen arvoinen. John Greenin The Fault in Our Stars pitää lukea jo pelkästään siksi, että pääsen keskustelemaan siitä oppilaideni kanssa. Pinossa on myös ikiaikaisia klassikoita ja ihanaa Supernatural-hömppää.

Oikeissa kirjakaupoissa oli jos jonkin sorttista alennusta, joista löytyivät muun muassa Force Awakens -opas sekä Naondel. Tietokirjat Lovecraft-esseineen nappasin yliopiston Soppi-kaupasta, jonka alehyllyt oli nerokkaasti sijoitettu henkilökuntaruokalan naulakon viereen. David Mitchellin Luukellot ostin Sammakko-kirjakaupan myyjän myyntipuheen perusteella edellisellä Turun reissulla. Eipä ole kaduttanut.

Katsotaan, mitä ensi vuonna löytyy.

23.12.2017

Aku Ankka -kyselyni tuloksia Sarjainfossa

Uusin Sarjainfo kolahti postilaatikkoon torstaina, juuri sopivasti joululahjaksi. Se on lastensarjakuvan teemanumero, johon minulta pyydettiin artikkelia Aku Ankasta. Keväällä tekemäni kysely toimi lähtökohtana pohdiskeluihin, voidaanko Akkarin yhteydessä enää puhua lastensarjakuvasta. Tässä artikkelini skannattuna, mutta kannattaa hankkia koko lehti itselleen! Siellä on paljon kiinnostavaa ja hyödyllistä tietoa lapsille suunnatusta sarjakuvasta ja paljon muuta aiheeseen liittyvää.


Näissä tunnelmissa on hyvä toivotella rauhallista joulua kaikille ankisteille ja muille blogin lukijoille!

10.12.2017

Lukemattomien nuorten puolesta

Kansainvälisen lasten lukutaitotutkimuksen (PIRLS) tulokset julkaistiin tiistaina 5.12. Suomi sijoittui 50 maan joukossa viidenneksi. Tutkimuksen mukaan suomalaisten lasten lukutaidon taso selittyy perhetaustalla: ”Kodin lukemisasenteilla on vahva yhteys siihen, miten lapsi sitoutuu lukemiseen.” Erityisen huolestuttavana suomalaiset tutkijat pitivät sitä, että entistä useampi suomalaisvanhempi ei pidä lukemisesta, mikä luonnollisesti vaikuttaa myös lapsen asenteisiin lukemista kohtaan.

Lukutaito on ollut koko syksyn tapetilla mediassa. Kun opettajan pedagogisten opintojemme oppimistehtävässä ohjeistettiin ottamaan kantaa ajankohtaiseen muutosilmiöön, päädyimme oppimispiirimme kanssa nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen lukutaitoa kehittämällä. Emme lähteneet haarukoimaan lukemiseen nihkeästi suhtautuvien nuorten kommentteja, vaan päätimme tarttua aiheeseen toisesta suunnasta: lukevien nuorten perspektiivistä. Tämän blogitekstin tarkoituksena onkin esitellä nuorten näkemyksiä lukemisesta ja kirjallisuudesta sekä listata omat teesimme lukutaitotalkoisiin.
”Silloin mä itkin ekaa kertaa. Kun se tyttö nukkui yhden yön sen kuolleen äitinsä vieressä ja sitten mua vaan yhtäkkiä itketti. Ehkä kaikkein pahinta oli, että mä tiesin sen perustuvan tositapahtumiin. Että mä tiesin, ja että mun oli sillä tavalla sallittua olla surullinen, eikä vaan jollekin jonkun täysin päästään keksimälle.” - Seela, 16
Kirjoittajaryhmä Must(e)elle lukeminen on itsestäänselvyys, joten oli vain loogista, että tämän Jyväskylän kansalaisopiston sanataidekoulun jatkoryhmän 14–18-vuotiaat nuoret toimivat tehtävämme asiantuntijoina. Tavoitteenamme oli saada heiltä konkreettisia vinkkejä ja ajatuksia siihen, miten innostaa ei-lukevat nuoret kirjojen pariin. Kokosin ryhmälle kolmen tehtävän paketin: ”Kirjojen pikadeitissä” jokainen nuori esitteli itselleen merkityksellisen kirjan minuutissa, ”Ensirakkauteni” -tehtävänannossa nuoret kirjoittivat tunteitaan tärkeistä lukukokemuksista ja lopuksi "Nyt tuli bänät!" -osiossa listattiin syitä, joiden takia kirja jää kesken tai kokonaan avaamatta.

Kuva: Arjo Forsman
Pikadeitin keskustelun tuloksena saatiin lista kirjoja, joita nuoret voisivat suositella omalle luokalleen luettavaksi. Ääniä saivat muun muassa Stephen Kingin Carrie ”koska se on lyhyin”, mikä on aina varteenotettava perustelu, Eoin Colferin fantasiaa ja tiedettä yhdistelevä Artemis Fowl, sekä ikivihreä klassikko Louisa May Alcottin Pikku naisia. Nuoret päätyivät kuitenkin yhteistuumin suosittelemaan J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjaa sen tunnettuuden ja helppolukuisuuden vuoksi. Samasta syystä he tarjoaisivat Dan Brownin Da Vinci -koodia niille, joille fantasia ei välttämättä iske.
”Avaan kirjan ja se tempaisee minut mukaansa. En kuule näppäimistön naputusta, en uutisankkurin monotonista ääntä. En istu epämukavassa asennossa pöydän alla, olen aivan toisessa universumissa. Minua ei enää edes kiinnosta äidille näyttäminen, se olenko liian iso vai pieni. Olen ränsistyneessä talossa seuranani vanha jästimies, joka kohtaa pian kohtalonsa.” - Kamilla, 18
Mutta eivät lukevat nuoret kuitenkaan kaikkea niele. Keräsimme Answergardenin sanapilveen aimo kasan syitä, minkä takia jokin kirja jää kesken tai kokonaan lukematta. Nuorilla oli paljon painavia mielipiteitä esimerkiksi kirjailijan vaikutuksesta (boikotti), kielestä (selvät kielenhuoltoon liittyvät puutteet tai epäonnistunut käännös), ongelmallisesta aiheesta (esim. tabu-aihe tai aihe, josta on henkilökohtaisia, huonoja kokemuksia) sekä henkilöhahmojen toimivuudesta. Jos hahmoon ei kykene samaistumaan, on kirjan lukeminen aivan turhaa. Paljon ääniä sai myös ruma kansikuva. Kirjojen ulkoasulla on siis merkitystä: nuoret eivät tartu kirjaan, joka näyttää olevan suunnattu kymmenvuotiaille.
”Oli ihanaa tuntea olevansa jossain muualla, joku muu ja tavallaan elää toisen elämää. Pystyin kuitenkin samaan aikaan pohtimaan samoja asioita omalta kohdaltani ja löytämään uusia puolia itsestäni.” - Anna-Tuulia, 16
Rouva Jenni Haukio nosti Uutissuomalaisen haastattelussa (mm. KSML 6.12.) esille kirjallisuuden ja lukemisen merkityksen lasten ja nuorten tunneälyn kehittymisessä.
Harry Potter -kirjojen lukemisen on tutkitusti todettu lisäävän empatiakykyä.
Sanataidekoulun nuorten teksteissä näkyi kirjallisuuden merkitys niin lepona arjesta kuin tarpeena löytää itsestään uusia puolia fiktiivisten hahmojen kautta. Tapahtumiin eläytyminen ja tarinan henkilöiden kanssa eläminen ja hengittäminen nousivat merkittäviksi piirteiksi lukemisen tuomassa ilossa. Kirjat saattoivat muuttaa käsitystä itsestä tai maailmasta. Ne saattoivat yhdistää perheen saman kirjan ääreen. Ne olivat nuorten kohtaamispaikkoja.
”Äitini silitti tukkaani. Oloni oli ajaton ja levollinen. Rakastin värikästä kuvitusta ja tarinaa jonka olin kuullut jo useita kertoja. Kirja oli iso, suorastaan valtava minun näkökulmastani. Tuntui siltä, että mikään ei voisi rikkoa tätä hetkeä, eikä mikään rikkonutkaan.” - Ville, 14
Suomalaisten lasten ja nuorten heikentyneestä lukutaidosta ollaan niin huolissaan, että opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on asettanut kansallisen lukutaitofoorumin vastaamaan lukutaidon ja lukuinnon heikkenemiseen. Foorumin tehtävänä on pohtia, miten lasten ja nuorten lukutaitoa ja lukemisharrastusta voitaisiin kehittää. Tulevina opettajina päädyimme kokoamaan omat teesimme lukemisen puolesta. Koska kyseessä on eliniän kestävä, kehitettävä taito, emme voineet keskittyä ainoastaan nuoriin.
”Se oli ensimmäinen kerta kun ikinä luin Murakamin kirjoja ja muistan sen tunteen joka sen jälkeen tuli, se kun suljet kirjan ja tuijotat eteesi ja mietit mitäköhän ihmettä juuri luit. Muistan sen jälkeen olleeni täynnä intoa, halusin lukea koko kirjan saman tien, mutta elämä saattoi meidät erilleen [- -]. Se ei muuttanut vain matkan kulkua, vaan myös tapaani ajatella maailmaa.” - Lotta, 15


9 TEESIÄ LUKUTAIDON PUOLESTA


Vanhempia, jotka eivät pidä lukemista tärkeänä, on yhä enemmän. Tarvitaan siis valistusta ääneen lukemisen merkityksestä lapsen kielelliselle kehitykselle ja kannustusta lukemiseen. Äitiyspakkauksessa voisi olla vauvan ensikirjan lisäksi laadukas satukirja myös vähän vanhemmalle lapselle.

Lapsi saa lukukokemuksia päiväkodissa, vaikka kotona siihen ei panostettaisi.

Lukemaan opetteleva lapsi lukee ääneen koiralle. Lapsi saa harjoitusta, koira ei arvostele.


Lukudiplomi valtakunnalliseksi käytännöksi peruskoulusta lukioon tai amikseen, jolloin tarvitaan diplomit eri ikävaiheisiin ja kirjavalikoiman monipuolistamista (esim. diplomit eri aihepiireille, kuten scifi, nuortenkirjallisuuden klassikot, urheilu…).

Kuva: Arjo Forsman
On paljon hyviä kirjoja, mutta vaikeaa löytää itseä kiinnostavat kirjat. Kirjaraadissa oppilaat esittelevät mieleisensä kirjan luokkakavereilleen, jolloin jokainen voi saada vinkkejä siitä, mihin kirjaan tarttua. Kirjavinkkaus on jo yleistä, mutta kirjaraadissa tuodaan paremmin esille perustelut ikätoverin näkökulmasta ja keskustellaan kirjoista.

Käytännössä lisää aikaa ja ihmisiä lasten ja nuorten vierelle, jotta voidaan tunnistaa mahdolliset lukivaikeudet (mekaaninen lukutaito) sekä panostaa nykyistä enemmän toiminnallisen lukutaidon kehittämiseen. Toiminnallisen lukutaitoa voi opetella esimerkiksi keskustelemalla kirjallisuudesta ikäryhmän tason mukaan, jolloin luetun ymmärtäminen ja tulkitseminen harjaantuvat.

Lukiossa luetaan kirjoja, mutta ammattiopistossa tämä jää vähemmälle. Nuorten idolit voisivat kertoa ammattiopistoissa lukemisen ja lukutaidon merkityksestä. Idoleiksi sopisivat esimerkiksi tubettajat tai räppärit, jotka tarvitsevat työssään monipuolista kielitaitoa, johon taas lukeminen auttaa.

Auttaa kaikkia ikäluokkia nuorista aikuisista lähtien, eikä haittaa ketään. Selkokieli virallisissa teksteissä antaa ymmärtämisen mahdollisuuden myös heikosti lukeville, voi kannustaa ottamaan asioista selvää suoraan virallisista lähteistä, tukee heikosti lukevien osallisuutta yhteiskunnassa ja tarjoaa positiivisia kokemuksia.
"Nyt tuli bänät!" eli miksi kirja jää kesken tai kokonaan lukematta.

Nuorilla on paljon sanottavaa siitä, mikä on hyvää kirjallisuutta. He ovat laatutietoisia lukijoita. Kun kirjoitat, kuvitat, kustannat tai vinkkaat kirjallisuutta nuorille, kuuntele, mitä he toivovat.  

*****

Grahn-Laasosen kokoamassa lukutaitofoorumissa on upeita nuortenkirjailijoita ja asiantuntevia tutkijoita, mutta ei siellä niitä todellisia asiantuntijoita, nuoria, kyllä näy.
”Illalla luen kirjaa mummolassa. Ja luen seuraavanakin päivänä. Ja sitä seuraavana. Mummolan makeassa tuoksussa, rutisevalla nahkasohvalla, pihatuolissa auringon lämmittäessä poskia ja ruohon kutittaessa paljaita varpaita. Sade iskee peltikattoon.” - Saimi, 18


Teesit: Oppimispiiri Peräkammarin opet
Kuvalähteinä sivustot pixabay & pexels, ellei toisin mainita
Sitaatit: Kirjoittajaryhmä Must(e)en nuorten ”Ensirakkauteni”-teksteistä.

26.11.2017

The Scrooge Mystery -dokumentin viimeiset kuvaukset

Don Rosan, Aku ja Roope Ankan hahmojen ja faniuden merkityksistä kertovan The Scrooge Mystery -dokumentin viimeiset kuvaukset järjestettiin Hollolassa sunnuntaina 19.11. Ohjaaja Morgann Gicquel pyysi minua mukaan avustamaan kuvauksissa eli pääsin tekemään pikatulkkausta kuvausten aikana. Kaikkien fanien osuudet kuvattiin heidän äidinkielellään, joten käytännössä tulkin tehtäviin kuului tehdä pikatiivistys siitä, mitä oli sanottu, jotta Morgann tietäisi, että kaikki olennaiset asiat tuli mainittua. Samalla vältyttiin juoksemasta edestakaisin ja kuvattava olevan fanin ei tarvinnut itse sanoa samoja asioita kahteen otteeseen eri kielillä. Minullakin piti olla tulkki paikalla, mutta emme saaneet järjestettyä ketään siihen hätään.

Studio Petrax
Ajelin sitten sunnuntaiaamun pimeydessä Hollolaan Petrax-studioille. Studio on yksi Suomen arvostetuimmista äänitysstudioista, jossa ovat työskennelleet muun muassa sellaiset nimet kuin Apulanta, CMX, Him, Ismo Alanko, Kotiteollisuus, Nightwish ja Von Hertzen Brothers. Tässä samassa studiossa äänitettiin myös Tuomas Holopaisen sooloalbumi The Life and Times of Scrooge ja kuvattiin albumin musiikkivideo A Lifetime of Adventure. Kyseessä on siis studio, jossa on Don Rosa piirsi videon taiteen ja kuuli albumin kokonaisuudessaan ensimmäisen kerran.

Joko arvaatte, ketä siellä kuvattiin?
Tuomas Holopaista tietenkin.

Haastattelukysymysten läpikäyntiä sisätiloissa
Olin aika etuoikeutettu, että pääsin mukaan avustamaan. Olen fanittanut Nightwishiä varmaan jostain 15-vuotiaasta saakka ja arvostanut Holopaisen säveltäjäntaitoja, jotka tietenkin pääsivät esille myös Roope Ankan elämä ja teot -sarjakuvaromaanin soundtrackissä. Olin tavannut Tuomaksen aiemmin muutama vuosi sitten Helsingin kirjamessuilla, jolloin hän lahjoitti albuminsa kultalevyn Don Rosalle. 

Kuvaukset kestivät aamukymmenestä noin puoli yhteen. Aluksi kuvausten punainen lanka käytiin läpi englanninkielisessä haastattelussa sisätiloissa ja sitten kamerat viriteltiin pihalle. Lunta ei tietenkään ollut, mutta parin tunnin seisoskelu pihalla pienessä tihkusateessa onnistui palelluttamaan meidät kaikki - varsinkin ranskalaisen kuvausryhmän. 

Morgann ohjeistaa Tuomasta, Franklin testaa välineitä.
Tuomaksen osuus kattoi hänen taustansa muusikkona, haaveensa meribiologin ammatista ja suhteen Disney-sarjakuviin, erityisesti Rosan tarinoihin Roopen nuoruudesta, joista "The Last Sled to Dawson" on ollut Tuomakselle merkittävin. The Life and Times of Scrooge tietenkin käsiteltiin faniuden loppuhuipentumana.

Viimeisten ottojen aikana paleltaa ja naurattaa.
Studion puitteet olivat hulppeat ja omistajat olivat varanneet meille kunnolla evästä suomalaisista lakuista kotitekoisiin lihapiirakoihin kasvisversioineen. Ehdin myös jutella Tuomaksen kanssa Aku Ankasta, Donista, sarjakuvista ja Disneystä yleensä ja lahjoittaa hänelle väitöskirjani printattuna kansiossa (koska virallista kirjaversiota siitä en vieläkään ole teettänyt - katsotaan, milloin se tapahtuu). Lisäksi sain häneltä omistuksen The Life and Times of Scrooge -LP-levyyni.


The Scrooge Mysteryn ensimmäinen osa esitettiin perjantaina 17.11. Kööpenhaminassa, jossa sen näki myös itse Don Rosa. Nyt materiaali on kasassa ja viimeisten osien editointi edessä. Kuvausryhmälle on luvassa näytös Pariisissa juuri joulun alla, joten dokumentti valmistunee siihen mennessä. Sen levittäminen on vielä kuitenkin avoinna. Suomessa neuvotteluja on käyty Ylen kanssa, mutta tähtäimessä on myös Netflix. 

Jos siis haluat nähdä dokumentin, kannattaa lähettää terveisiä niin Ylelle kuin Netflixillekin. Twitterissä ainakin on trendannut hashtag #WhatTheDuckNetflix, jolla yritetään saada dokumenttia suoratoistopalveluun. Suomessa on sen verran ankisteja ja muita faneja, että tämän dokumentin saaminen kaikkien nähtäväksi olisi kulttuuriteko.

24.11.2017

Lukuhaaste 2017 suoritettu!

Viime vuoden lukuhaaste meni todella kauniisti pieleen työkiireiden takia. Tai ehkä osin siksi, että päädyin lukemaan melko paljon teoksia haasteen ulkopuolelta ja kenties hieman haastavampiakin opuksia. Nyt yhdistin tähän haasteeseen 100 suomalaista sarjakuvaa -haasteen, joka on vielä kesken. Sarjakuvien lukeminen oli nopeaa, joten sain haasteen päätökseen jo eilen, marraskuun 23. päivänä. Nyt luen siis kotimaisia sarjakuvia ja ihan mitä itse lystään!

  1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis - Vesa Lehtimäki: Pieniä hetkiä suuresta galaksista. Olen ihaillut Lehtimäen valokuvia jo kauan. Erityisesti Star Wars -legofiguja ja -pienoismalleja valokuvaava Lehtimäki on mm. innoittanut Lego-elokuvan tekijöitä. Tämä järkäle on taidekirja valokuvaamisesta. Se esittelee isoina värikuvina Lehtimäen otoksia ja toimii fiktiivisenä jatkeena Star Wars -maailman tarinoille. Se keskittyy erityisesti alkuperäisen trilogian planeetoille, mm. Hoth on hyvin edustettuna. Teoksesta oppii jotain valaistuksen tärkeydestä valokuvauksessa ja siitä, että leivinjauhe on parasta lumen korviketta. Kerrassaan herttainen, herkullinen ja ihana teos niin fanille kuin valokuvaajallekin. [Oma hylly.]
  2. Kirjablogissa kehuttu kirja - Margaret Atwood: Orjattaresi (The Handmaiden’s Tale). Hyvin ajankohtainen dystopia, jossa naisen asema määrittyy miesten kautta. Minäkertoja elää orjattarena, jonka tehtävä on toimia astiana talouden isännän ja emännän lapsille. Maailmankuva on uskonnollinen ja taustalla saasteiden, sairauksien ja suuronnettomuuksien aiheuttama väestönkato. Vaikka käännöksessä olisi ehkä parantamisen varaa (milloin Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivä on ollut 1.7.?), kieli on polveilevaa, runollista, maalailevaa. Kerronta ei ole lineaarista ja juuri se saa haluamaan lisää. Loistava teos, menee ostoslistalle. Seuraavaksi aloitan tv-sarjan parissa. [Kirjasto.]

  3. Suomalainen klassikkokirja - Minna Canth: Työmiehen vaimo. Nopealukuinen näytelmä ahdisti sisällöllään. Se kritisoi suomalaista yhteiskuntaa ja naisen asemaa, mikä oli taatusti paikallaan. Nykykontekstista luettuna naiskohtalot ja naisten toimet patriarkaarisessa maailmassa vain tuskastuttivat. Pysäyttävää taatusti ja herätti aikanaan pohtimaan asioita. Nyt ei vain kyennyt tässä mielentilassa nauttimaan teoksen sisältämästä kommentaarista. [Kirjasto.]

  4. Kirja lisää hyvinvointiasi - Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä. Minkä tahansa hyvän kirjan lukeminen lisää hyvinvointia. Valitsin Siiri Enorannan kirjan tähän, koska se on kotimainen fantasiateos, joka ei kärsi kliseistä. Se on kuorrutettu kuvailevalla, iholle tulevalla kielellä, aistimuksilla ja tunteilla, joita on muuten hankala sanoittaa. Kahden maailman kohtaamisessa liikutaan rakkauden ja pelon välimaastossa, kun Sarastuksen Lasinkirkas prinsessa, voimakastahtoinen Sadeia matkustaa Surukauriin kansan pariin. [Kirjasto.]

  5. Kirjassa liikutaan luonnossa - Terry Pratchett: Valtio (Nation). Tämä nuortenkirja oli pitkään lukulistalla ja nyt sain sen luettua. Se kertoo vaihtoehtoisesta historiasta, jossa tsunami on pyyhkäissyt Tyynenmeren saarten yli ja jättänyt monia kodittomiksi. Samaan aikaan saarelle haaksirikkoutuu muukalainen, nuori tyttö, joka yrittää perustaa uutta yhteiskuntaa saarelta kotoisin olevan pojan kanssa. Pojan initiaatioriitti jäi mullistuksen takia kesken. Miten hyödyntää luontoa ja saada elämän peruspalikat paikoilleen suuren katastrofin jälkeen? Miten ymmärtää toista ilman kieltä? Kuka oli ensin ja kenellä on oikeus omistaa maata? Tämä ei ole Pratchettin perusfantasiaparodiaa, mutta upeasti kirjoitettu ja pohdiskeleva teos. [Kirjasto.]

  6. Kirjassa on monta kertojaa - Shannon Hale: A Wonderlandiful World. Kolmas osa EAH-sarjaa. Tässä rikotaan neljättä seinää urakalla, kun kertoja menee sekaisin, kaksi henkilöhahmoa toimivat apukertojina ja sitten vielä puhutellaan lukijoitakin. Mahtavaa! Eli kertojia oli kolme: aiemmista kirjoista tuttu kertoja (Narrator), kertojan viransijaisena toiminut Madeline Hatter ja hätävarakertojana toiminut Kitty Cheshire, jonka piti raportoida toisen päähahmon fokalisaation kautta Maddien ollessa muualla, mutta ei ollut asiasta niin innostunut. Vääränlainen, mutatoitunut Ihmemaa valtaa Ever Afteria ja vain oppilaat voivat sen pelastaa. [Ystävän kirjahylly.]

  7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja - Robert Galbraith: Käen kutsu (The Cuckoo’s Calling). J. K. Rowling kirjoitti tämän dekkarin salanimellä - kenties siksi, ettei halunnut Pottereiden painolastia rikosromaanilleen. Hänen juonenkuljetustaitonsa ja sujuva tarinankerrontansa toimivat myös tässä nyky-Lontooseen sijoittuvassa dekkarissa, jonka päähenkilö on yksityisetsivä Cormoran Strike. Strike palkataan tutkimaan itsemurhan tehneen mallin tapausta. Kiehtovinta on kulkea Striken kanssa Lontoon kaduilla ja tunnistaa viitatut paikat, kuten Kensingtonin puiston kahvila ja prinsessa Dianan muistomerkki. Olen käynyt tuollakin! Pidin hahmoista ja juonesta. Luen ehdottomasti myös muut Stikesta kertovat teokset. [Kirjasto.]

  8. Suomen historiasta kertova kirja - Mike Pohjola: 1827. Turun palosta kertova fiktiivinen romaani oli kiinnostavaa luettavaa. Olen nähnyt Pohjolan samaan aiheeseen perustuvan musikaalitallenteen ja nautin siitä kovasti. Kirja laajentaa konseptia, avaa historiaa ja sen mahdollisia käänteitä - kuka tai ketkä olisivat voineet sytyttää Turun palon ja miksi? Kirja vilisee aikakauden tunnettuja sivistyneisyyden merkkihenkilöitä (Lönnrot, Runeberg, Chydenius) ja tarjoaa varsinkin turkulaisille teoksen, jonka mukana juokset Turun tutuilla kaduilla seuraten palon etenemistä. Osansa saavat niin turkulainen mentaliteetti, venäläinen miehittäjä kuin ruotsalainen ylimystö. Hahmoihin ei päässyt niin syvälle kuin olisin toivonut ja paikoitellen lauserakenteet olisivat kaivanneet hiomista. Mutta erityisesti nautin siitä, miten Pohjola asetti itsensä osaksi romaania välinäytöksillään. [Kirjasto.]

  9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja - Juan Díaz Canales & Ruben Pellejero: Corto Maltese. Keskityön auringon alla. Italialaisen sarjakuvataiteilija Hugo Prattin Corto Maltese jatkaa seikkailuitaan Canalesin käsikirjoittamassa ja Pellejeron piirtämässä sarjakuvassa. Olen Corto Maltesen suhteen vielä melko noviisi, mutta noviisikin huomaa piirrosjäljen prattmaisuuden, mikä luo turvallisuuden tunteen - tekijät tietävät, mitä ovat tekemässä ja kunnioittavat alkuperäissarjaa. Tällä kertaa Corto seikkailee Yhdysvalloissa ja Kanadan lumisessa erämaassa etsiskellen vanhaa ystäväänsä Jack Londonia. Mukana vilahtaa myös Rasputin. Perinteistä eurooppalaista seikkailusarjakuvaa, jonka painopiste on enemmänkin tarinalla kuin huumorilla. Episodimainen kerronta oli makuuni hieman liian poukkoilevaa. Pitäisi tutustua alkuperäisiin sarjakuviin tarkemmin. [Kirjasto.]

  10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis - Marja Siira: Kirjoitukset I: Lapsen sydämellä. Tämä on ollut lukulistalla, sillä olen lukenut siitä kehuvia arvosteluja. Paksu fantasiaseikkailu kahden siskoksen, Sarakon ja Nanak'ain pakomatkasta kohti tuntematonta. On kirjoitettu, että Sarakoa odottaa synkkä kohtalo - mutta onko kohtalo saneltu ennalta? Ja mitä tyttöjen menneisyydestä vielä paljastuu? Mangavaikutteinen teos oli piirretty tyylikkäästi ja piirtojälki erityisesti hahmojen ilmeissä, eleissä ja liikkeen kuvauksessa vain parani loppua kohti - mikä on ymmärrettävää, sillä Siira aloitti sarjakuvan piirtämisen 15-vuotiaana. Sitä julkaistiin aluksi vain verkossa, jossa se keräsi laajan fanikunnan. Sitä, miksi päähenkilöt ovat eläimiä ihmisten joukossa ei selitetä. Sinänsä toimiva ratkaisu, mutta välillä toivoin, että heistäkin olisi tehty ihmisiä. Eläinhahmojen visuaalinen kuvaus ei aina toimi niin kauniisti kuin toivoisi - erityisesti Sarakon naama on paikoitellen litteän oloinen. Mutta tarina on raastava ja odotan jatkoa innolla. Ei ihan pienille lukijoille. [Kirjasto.]

  11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja - Carrie Fisher: Shockaholic. Vaikka Carrie Fisher onkin kirjailija, hän on silti tunnetumpi näyttelijänä, nimenomaan roolistaan prinsessa / senaattori Leia Organana. Tämä on toinen Fisheriltä lukemani teos ja hänen kielenkäyttönsä on niin virkistävän pistävää, itseironista ja humoristista. Tämä teos kertoo Fisherin isäsuhteesta, ystävyydestä Michael Jacksonin kanssa, sähköhoidosta ja kaiken kaikkiaan siitä, kuinka teräväkielinen hän on. Teos sisältää myös kuvasarjan, kuinka Elizabeth Taylor (joka nai Fisherin isän) työntää Fisherin uima-altaaseen. Virkistävä kirja, aion lukea muitakin. [Kirjasto.]

  12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja: Eveliina Talvitie: Keitäs tyttö kahvia. Naisia politiikan portailla. Suomen politiikkaa ja siellä toteutuvaa tasa-arvoa käsittelevä kirja esitteli useita vaikutusvaltaisia naisia, jotka ovat pyrkineet politiikkaan ja saavuttaneet siellä mainetta ja menestystä eri tavoin. Mm. Tarja Halonen, Elisabeth Rehn, Mari Kiviniemi ja Päivi Räsänen kertovat elämästään naisena ja poliitikkona. Miksi puhumme edelleen naispoliitikoista? Kiinnostava, haastatteluihin perustuva teos, joka kertoo, kuka näistä naisista rikkoi minkäkin lasikaton ja kuinka pitkälle olemme päässeet 2010-luvulla. Sopii myös niille, jotka eivät ymmärrä politiikka. [Kirjasto.]

  13. Kirja "kertoo sinusta" - Tiina Ekman: Huijarisyndrooma. Miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä). Kirjoitin tästä teoksesta ihan oman blogimerkinnänkin: http://kontturi.blogspot.fi/2017/07… Tunnistin itseni teoksesta, erityisesti alkupuolen taustoitus kiinnosti. Loppupuolen harjoitukset ja self help -osasto ei sitten ihan niin iskenytkään. Kannatti lukea. [Kirjasto.]

  14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella - Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa (Sekai no owari to haadoboido wandaarando). Olen lukenut aiemmin yhden Murakamin teoksen ja sen perusteella halusin lukea lisää. Valitsin tämän nimenomaisen kirjan juuri takakannen perusteella, koska siinä luki “Murakamia fantastisimmillaan”. Teoksessa on kaksi maailmaa, Maailmanloppu ja Ihmemaa. Maailmanloppu on fantasianomainen eristäytynyt kaupunki, jossa luetaan unia yksisarvisten kalloista. Kovaksikeitetty Ihmemaa on meidän maailmamme, 1980-luvun Japani. Vaikka nämä kaksi maailmaa eivät tunnu kohtaavan, jossain vaiheessa huomaa, miten kaikki liittyy kaikkeen ja millainen maailma ihmisen tietoisuus voikaan olla. Kiinnostava, mutta ei vetänyt vertoja Kafka rannalla -teokselle.[Kirjasto.]

  15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen - Petteri Tikkanen: Black Peider: Itse. Miksi en ole lukenut aiemmin Tikkasen Black Peider -hahmon tarinoita? Ainoastaan vuonna 2014 Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaana ollut Armeija on minulle tuttu. Karikatyyrinen hahmo on esiintynyt Rumbassa ja asiantuntevuus musiikin saralla paistaa läpi iloisena kuin Naantalin aurinko. Kerrontaa rytmittävät myös realistiset piirrokset suomalaisen ja kansainvälisen musaskenen hahmoista, musiikkitekniikkanörttiyskohtaukset ja herkulliset kuvaukset keikkapaikoilta. Virkistävä paketti, mukana myös CD. Harrastuksia teoksessa oli musisoinnin lisäksi keräily. Teos on ehdolla tämän vuoden Sarjakuva-Finlandia-palkinnon saajaksi. [Kirjasto.]

  16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja - Neil Gaiman: American Gods. Luin tämän joskus yli kymmenen vuotta sitten ensimmäisen kerran ja totesin sen niin nerokkaaksi, että jouduin alitajuisesti varastamaan siitä ideoita omaan tarinaani. Nyt luin sen ensimmäisen kerran alkuperäiskielellä valmistautuessani katsomaan tv-sarjaa ja totesin sen edelleen yhtä nerokkaaksi. Teos on voittanut Hugon, Nebulan, Bram Stokerin sekä SFX- ja Locus-palkinnot. [Lainassa ystävän kirjahyllystä.]

  17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista - Reetta Laitinen: Kirjailija ja madame. Tositapahtumiin perustuva sarjakuva kirjailija Olavi Paavolaisen (teoksessa Oskar Pekkala) ja madame Minna Craucherin (Mimi Creutz) suhteesta. Dramaattinen ja traagisen lopun saava rakkaustarina on piirretty aukeaman kokoisiksi episodeiksi, joilla jokaisella on oma otsikkonsa. Episodit eivät etene kronologisessa järjestyksessä, joten ensimmäiset toistakymmentä sivua olivat hieman hämmentäviä, ennen kuin tajusi aikajanan kerroksellisuuden. Teoksen aikakausi, 1920 - 1930-luku, oli erityisen kiinnostavaa aikaa taiteellisesti. [Kirjasto.]

  18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa - Holly Black & Cassandra Clare: Magisterium - The Iron Trial. Oppilaani suosittelemana nappasin tämän nuortenfantasian ekan osan mukaani. Se oli positiivinen yllätys. Vaikka joukko nuoria valitaan velhokouluun ja sitä odottaa, että päähenkilö on tietynlainen, niin HA - eipä ollutkaan. Voisin lukea mielenkiinnosta myös jatko-osat. [Kirjasto.]

  19. Yhdenpäivänromaani - Leena Krohn: Erehdys. Piti survoa tämä kirja johonkin ja kyllähän se tähän kategoriaan upposikin. Tarinan kehyskertomus kirjailija E:stä tapahtuu yhden iltapäivän aikana. Saman iltapäivän aikana kirjailija lukee yleisölle otteita tuotannostaan, joten lukijakin pääsee nauttimaan lyhyistä tekstikatkelmista. Melankolinen tarina, jossa jotain unenomaista ja maagista yhtä aikaa. [Kirjasto.]

  20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö - Siiri Enoranta: Nukkuu lapsi viallinen. Sotien jälkeiseen aikaan sijoittuva kertomus Soniasta, joka alkaa yskiä ja salaa sairautensa muutenkin rikkinäiseltä perheeltään. Sängynpäädyssä seisoo enkeli, joka odottaa. Mutta Sonia ei ole valmis lähtemään. Fantasian- ja sadunomainen kertomus velvollisuudesta, unelmista ja sinnikkyydestä. Ei lumonnut täysin, mutta kieleltään kaunis. [Kirjasto.]

  21. Sankaritarina - Holly Black & Cassandra Clare: Magisterium: The Copper Gauntlet. Yksi oppilaistani suositteli minulle tätä sarjaa. Palasin siihen lukemalla toisen osan. Viihdyttävä velhokoulufantasia, jossa hyödynnetään elementtejä. Tällä kertaa tapahtumapaikkana ei olekaan koulu, sillä nuoret lähtevät luvattomasti etsimään päähenkilö Callumin isää. Callin salaisuus paljastuu hänen ystävilleen. Kirja tarjoaa pieniä yllätyksiä eikä ole aivan niin ennalta-arvattava kuin tällaiset nuortenkirjat yleensä ovat. Luen kyllä viimeisenkin osan vielä. Ja niin - nuorista leivotaan tietenkin sankareita. [Kirjasto.]

  22. Kuvitettu kirja - Leena Valmu & Lasse Rantanen: Probus ja suuri suoliston taistelu. Upeasti kuvitettu, fantasiamainen tietokirja suoliston toiminnasta. Suunnattu lapsille. Aiheuttaa taatusti hihitystä, kun kerrotaan, miten ja miksi pierut syntyvät. Tulossa tietokirjaraatiin, joten piti perehtyä. Opelle innostusta aiheuttivat intertekstuaaliset viittaukset Tuntemattoman sotilaan Rokkaan. [Sanataidekoulun hylly.]

  23. Käännöskirja - Moto Hagio: Heart of Thomas (Thoma no Shinzo). Opiskelijani teki tästä teoksesta esseensä, jonka arvosanaa halusi korottaa. Sain jykevän mangaromaanin lainaan ja pidin kovasti. Boys’ love -genreä uudistanut teos sijoittuu 1950-luvun Saksaan ja kertoo kahden poikakoulun oppilaan suhteesta toisiinsa, perheeseensä ja menneisyyteensä. Kirjan nimihenkilö Thomas tekee teoksen alussa itsemurhan ja hänen muistonsa vainoaa sekä Julia että Erichiä, joka on uusi oppilas ja kuin ilmetty Thomas. Hagion kerronta on ilmavaa, hahmot eteerisen kauniita ja sivusommittelu vapaata, tyyliteltyä ja ilmaisuvoimaista. Tarina on herkkä ja kaunis. Tätä luki ilolla. [Laina opiskelijalta.]

  24. Kirjassa selvitetään rikos: Robert Galbraith: Silkkiäistoukka (The Silkworm). J. K. Rowlingin salanimellä kirjoittaman dekkarisarjan toinen osa näyttää yksityisetsivä Cormoran Striken hänen kuuluisuutensa jälkeen. Tällä kertaa murhamysteeri tapahtuu kirjallisuus- ja kustannusmaailmassa. Rowlingin vahvuuksia ovat toimivat juonet ja kiinnostavat henkilöhahmot. Kieli on edelleen sulavaa ja teoksen parissa viihtyy ilokseen. Pidän myös Striken avustajasta, Robinista. [Kirjasto.]

  25. Kirja, jossa kukaan ei kuole - Holly Smale: Geek Girl: Matalalentoa mallitaivaalla (Geek Girl). Luin viime vuoden haasteeseen epähuomiossa sarjan toisen osan, joten korjasin virheeni nyt. Tässä teoksessa selviää, miten nörtti-Harrietista tulee malli ja kuinka hän tapaa ihanan Nickin. Nopealukuista hömppää, jossa miltei tuli myös myötähäpeän tunteita. Voiko teinityttökään olla noin kömpelö? No... tarkemmin ajateltuna kyllä voi. [Kirjasto.]

  26. Sukutarina - Anilda Ibrahimi: Punainen morsian (Rosso come una sposa). Tämä kohta oli haastava, joten turvauduin Helmet-lukuhaasteen Facebook-ryhmään. Tätä suositeltiin siellä ja löytyi vieläpä helposti kirjastosta. Tarina kertoo kolmen sukupolven naisista Albaniassa ja kulkee toisen maailmansodan ajoista yhdeksänkymmentäluvulle. Naisen asema voi olla erilainen, mutta aina on samankaltaisia asioita, joita he joutuvat kohtaamaan. Kiehtova kirja juuri kulttuurikuvauksen ja epälineaarisen kerronnan vuoksi. [Kirjasto.]

  27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja - Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät. Olikohan toinen vai kolmas kerta, kun luin tämän kirjan? Ehkä huijasin, ehkä en, mutta Jyväskylä oli kotikaupunkini 9 vuotta. Laukaasta ei mitään hauskaa löydykään. Tässä kirjassa parasta on maaginen realismi: toden ja fiktion rajojen sekoittuminen, tuttujen paikkojen fiktiivinen käsittely. Jääskeläinen on kotimaisista kirjailijoista lemppareitani ja nyt kun lukuhaaste on VALMIS, aion varata hänen tuoreimman romaaninsa kirjastosta ja herkutella sillä. [Oma hylly.]

  28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan - Shannon Hale: The Unfairest of Them All. Ever After High -sarjan toinen osa. Kirjassa on söpöt kannet ja söpöt hahmot, jotka pääsevät astumaan saduissa annetun roolinsa ohi, koska Lumikin pahan äitipuolen tytär päätti olla kirjoittamatta nimeään perinteitä jatkavaan kirjaan. Kirjassa yhdistyvät sadut, kevyt parodia ja identiteettiä pohtivat kysymykset, jotka ovat tärkeitä erityisesti nuorille lukijoille. Ja sanoinko jo, että kirja on söpö? [Ystävän kirjahylly.]

  29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia - Kati Kovács: Silmä ulos. Luonnoskirjatyyliin piirretty päiväkirja ajatuksista, matkustamisesta ja ihmisten tarkkailusta. Mukana lehtileikkeitä, tarinoiden alkioita ja visioita taidenäyttelyyn tulevista teoksista. Pablo Picasson henki on läsnä. Olen suhtautunut aina vähän ristiriitaisesti Kovácsin naivistiseen tyyliin, mutta tässä se jotenkin toimii. Ja pidin omelämäkerrallisuudesta. Kirjan päähenkilö, eli siis Kovács itse, on asunut jo pitkään Italiassa ja osaa siis puhua italiaa, jota haluaisin oppia itsekin. [Kirjasto.]

  30. Kirjan nimessä on tunne - Tiina Pystynen: Ystävänä Yksinäisyys. Olen pitkään ollut hämmentynyt Pystysen tyylistä. Kaksiulotteiset, vapaalla viivalla piirretyt hahmot ovat kierolla tavalla esteettisiä. Kaunokirjoituksella kirjoitettu teksti liukuu eteenpäin kuin se olisi piirretty väärällä kädellä. Jokainen sivu on ruutu ilman rajoja ja kertoo päiväkirjamaisesti aikuisen naisen yksinäisyydestä ja kaipuusta toisen luo. Mukana kristillistä symboliikkaa ja suuria (mies)filosofien ajatuksia naisista ja naiseudesta. Kaikkea ne miehet ovat suustaan päästäneetkään. [Kirjasto.]

  31. Fantasiakirja - Timo Parvela: Pikkuveljet ja taika-avain. Parvelan vanha lastenkirja oli sympaattinen kertomus pikkuveljien seikkailusta maagisen realismin maailmassa, jossa koulun ullakolla asui kummitus ja mystisellä avaimella saattoi avata ja lukita mitä tahansa. Parvelalle ominainen huumori ja kielivitsit löytyivät myös tästä teoksesta ja pärskähdin välillä jopa ääneen. Se on aina positiivista. Sopii erityisesti alakouluikäisille lapsille. [Kirjasto.]

  32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta - Apostolos Doksiadis, Khristos H. Papadimitriou, Alekos Papadatos & Annie Di Donna: Logicomix - nerouden ja hulluuden rajalla (Logicomix: An Epic Search for Truth). Sarjakuvaromaani kertoo englantilaisen matemaatikon ja filosofin Bertrand Russellin elämäntarinan. Russell pyrki löytämään parhaan tavan selittää maailmaa järjellä ja logiikalla, mutta päätyi vetämään pohjan aiemmalta logiikalta kuuluisalla Russellin paradoksillaan. Hämmentämä, monipolvinen teos, jossa kehyskertomuksena toimii vanhan Russellin luento. Lisäksi tekijät itse kommentoivat teoksen suunnitteluvaihetta metatasolla. Ja tästä siis tehtiin ooppera Turussa. [Oma hylly.]

  33. Kirja kertoo Intiasta - Katja Tukiainen: Rusina. Toisin kuin Kati Kovácsin, Tukiaisen naivistiset hahmot ovat jokseenkin viehättäneet minua, vaikka en olekaan häneltä lukenut mitään kokonaista teosta. Tämänkin nappasin mukaani vähän turhan kiireessä. Olisin voinut valita paremminkin, sillä kirjan teema: raskaus, synnytys ja lapsensaannin ilo eivät herätä minussa vastakaikuja. Mustavalkoisesta sarjakuvasta välittyi kuitenkin tekijän innostus ja ilo. Teos voi olla monelle samassa tilanteessa olevalle voimauttava kokemus ja tarjota jopa vertaistukea. Omaelämäkerrallisessa sarjakuvassa hahmot matkustavat Intiaan joogaamaan pariinkin otteeseen. Koskettavan aiheesta tekee se, että kotiinpaluun jälkeen he kuulevat tsunamin iskeneen alueelle, jossa he oleskelivat. [Kirjasto.]

  34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt - Steffen Kverneland: Munch. Tämä massiivinen sarjakuvaromaani, yli 200-sivuinen järkäle, on huikea elämäkerta Edvard Munchista. Kverneland mukailee Munchin viivaa ja värienkäyttöä ruuduissaan, joiden ilmaisu vaihtelee kulmikkaan karikatyyrimäisestä voimakkaan pyöreisiin muotoihin. Taiteilijan elämän vaikeudet ja inspiraationhetket tulevat esille ilmeikkäiden henkilöhahmojen kautta. Kverneland jäljittää Munchin kohteena olleita miljöitä, sekoittaa valokuvaa, tussia ja vesivärejä ja lisää soppaan nykyisyydessä kulkevan metatason. Vielä enemmän olisin saanut irti vain, jos teos olisi suomennettu. Ruotsin taitoni ovat hieman ruosteessa. Milloin tämä kulttuuriteko nähdään siis suomeksi? [Kirjasto.]

  35. Kirjan nimessä on erisnimi - Tuija Lehtinen: Sara ja levottomat jalat. Lehtisen Sara-trilogian viimeinen osa ja paluu ensimmäisen kirjan tunnelmiin. Herkullisia hetkiä tarjoavat tutut henkilöt ja näiden elämien muutokset. Vakaviltakaan aiheilta ei vältytä, kun paikallinen skinijengi alkaa käydä Saran hermoille. Sara on raivostuttava teini ja siksi niin hieno hahmo. Lehtinen osaa kirjoittaa nuorille. [Oma hylly.]

  36. Elämäkerta tai muistelmateos - Piper Kerman: Orange is the New Black. Netflixin menestyssarja pohjaa Kermanin omaelämäkertaan, jossa hän kertoo sotkeutumisestaan huumekauppavyyhtiin ja vankilatuomiosta, joka tapauksesta oli seurauksena. Teos ei romantisoi eikä liioittele, vaan kuvaa keskiluokkaisen valkoisen naisen aikaa Yhdysvaltain vankilassa. Teosta lukiessa voi tunnistaa tiettyjen tv-sarjasta tuttujen hahmojen esikuvat: keittiötä hallitseva venäläinen matriarkka, Piperiin ihastunut Crazy Eyes, isokokoinen julkilesbo Big Boo ja sukupuolenkorjausleikkausta läpikäyvä diiva. Kermanin romaania on kuitenkin väritetty rankalla kädellä tv-sarjaa varten. Todellisuudessa naisten väliset ystävyyssuhteet, kekseliäisyys ja tuki omasta taustasta tai kansallisuudesta riippumatta saavuttavat vankilassa huimat mittasuhteet. Jos tv-sarja menee mielestäsi yli, lue tämä kirja. Erityisesti, jos et siedä Piper Chapmanin hahmoa. Todellisuus on jotain aivan muuta. [Kirjasto.]

  37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta - Tuija Lehtinen: Sara@crazymail.com. Näin se uusi haaste starttasi. Fanitin teininä Tuija Lehtistä ihan älyttömästi erityisesti Mirkka-sarjan takia. Sitten löysin Saran. Löysin koko Sara-trilogian viime vuonna muutamalla hassulla eurolla ja pakkohan se oli ostaa hyllyyn ja uudelleen luettavaksi. Lehtisen tyyli vetoaa edelleen. Nuorten romaanissa on huumoria, osuvia hahmoja eikä kerronta junnaa paikallaan. Kaikista herkullisinta oli seurata vuonna 1998 julkaistun teoksen ajankuvaa, kun itse juuri tuona jouluna sai sen ensimmäisen kännykkänsä eikä internettikään ollut mikään iso juttu... [Oma hylly.]

  38. Kirjassa mennään naimisiin - Emmi Nieminen: Vagina dentata. Parisuhteen ongelmista ja lapsuuden traumoista ammentava sarjakuva. Niemisen viiva on ilmeikästä: tosi ja kuvitelma sekoittuvat groteskeiksi näyiksi. Sarjakuva palauttaa viime hetkillä uskon siihen, että asiat voi oikeasti selvittää rehellisellä keskustelulla. [Kirjasto.]

  39. Ikääntymisestä kertova kirja - David Mitchell: Luukellot (The Bone clocks). Sammakko-kirjakaupan myyjä myi minulle tämän kirjan loistavalla myyntipuheella: jos pidät Pasi Ilmari Jääskeläisestä, pidät myös tästä. Mitchellin Pilvikartasto oli jo monumentaalisen kiehtova teos, joten raaskin ostaa tämän upouutukaisen käännöksen. En katunut missään vaiheessa. Holly Sykes elää teinivuosiaan 1980-luvun Englanissa, kun kohtaa oudon naisen ja lupaa tälle puolivahingossa turvapaikan. Hollyn tarina kietoutuu tuhatvuotisten atemporaalisten ihmisten ja näiden vastavoimien, ankoriittien kanssa yhteen maailman eri kolkissa, kun jotkut ikääntyvät, toiset eivät ja jotkut syntyvät aina uudelleen. Kirja jakaantuu eri kertojien kesken, mutta kerronta ei ole sekavaa, vaan monipuolista, kuvailevaa ja upottavaa. Välillä kirjaa ei halua laskea käsistään. Lopulta nähdään tulevaisuus, johon maailmamme on tätä vauhtia menossa. Suosittelen erittäin lämpimästi! [Kirjasto.]

  40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä - Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 2. Lapsuus Lähi-idässä (1984-1985). Sattoufin laajan omaelämäkerrallisen sarjakuvaromaanin toinen osa Syyriassa on yhtä tragikoominen kuin edeltäjänsäkin. Kouluunmeno, isän haaveet ja äidin tuskailut yhdistyvät kohtauksiksi, joita aikuinen Sattouf kuvittaa pienen vaaleatukkaisen pojan näkökulmasta. Mietin tätä lukiessani, että miten tekijä voi muistaa tuollaisia yksityiskohtia? Toisaalta ihmisen muisti on mielenkiintoinen asia. Karikatyyrimäiset hahmot tukevat kerrontaa, joka toimii hivenen etäännyttävästi, mutta onnistuu tästä huolimatta korostamaan, että kyseessä on tositarina. [Kirjasto.]

  41. Kirjan kannessa on eläin - Terry Pratchett: Viemärin valtias (Dodger). En ollut lukenut tätä nuortenkirjaa Pratchettiltä aiemmin. Se ei sijoitukaan Kiekkomaailmaan, vaan kertoo Dickensin Englannista, sekoittaa faktoja ja fiktiota keskenään ja tökkii lukijan historiallista tietämystä pikku yksityiskohdilla. Päähenkilönä on Repolainen, nuori tosher, viemäreissä kulkeva aarteenetsijä, joka sekaantuu vahingossa itseään isompiin poliittisiin ympyröihin pelastamalla pulassa olevan nuoren naisen. En tiedä, oliko vika suomentajassa, mutta Practhettin humoristinen, koukeroisen kuvaileva kieli oli ainakin kirjan alussa aivan hukassa. Teksti parani loppua kohti huomattavasti - niin, että jopa naurahtelin bussissa ääneen -, mutta jäi silti aika vaisuksi Pratchettin normityyliin verrattuna. Hahmot tosin olivat kiinnostavia ja tarina jäi pyörimään mieleen lukemisen jälkeenkin. Ja kannessa on siis Repolaisen ystävän koira, Oonan. [Kirjasto.]

  42. Esikoisteos - Janne Kukkonen: Voro - kolmen kuninkaan aarre. Viime vuoden puhutuimpia sarjakuvia. Jos ei olisi ollut Sarjakuva-Finlandia-palkinnon TOP10:ssä, olisin ihmetellyt syvästi. (Edit: ja voittihan se - syystäkin!) Kukkonen on animaatiotaiteilija, mikä näkyy kerronnassa: ruutujen muotoa ja kuvakulmia käytetään monipuolisesti, hahmojen liike on ilmaisuvoimaista ja tyyli pelkistettyä, mutta toimivaa. Vorona toimiva nuori Lilja haluaa nousta varkaiden killassa seuraavalle tasolle. Mutta kunnianhimossaan hän sotkeutuu itseään suurempien tahojen ja voimien väliseen kamppailuun. Kerrassaan hieno fantasiaseikkailu, jatko-osaa odotellessa. Se, mitä monet ovat kaivanneet teokseen, on värit. Ehkä saamme joskus väritetyn version, itse ainakin sellaista toivoisin. Pakkohankinta myös omaan hyllyyn. [Kaverin kirjahylly.]

  43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään - Stephen King: Se (IT). Tämän kirjan elokuva-adaptaatio sai minut pellekammoiseksi. Uusintaversio tuli kesällä. Sitä en katso. Ainakaan elokuvateattereissa. Mutta kirjan voin lukea ja niin teinkin. Ei ollut niin karmiva kuin pelkäsin, mutta paikoitellen aika ällö. Koin myös mielenkiintoiseksi sen, että Kingin teos oletti kaikkien pitävän rottia ja hämähäkkejä pelottavina ja ahdistavina. Kingin vahvuus on se, että hän osaa kuvata lasten käytöstä luonnollisesti ja kiireettä. Nyt ei kaivannut sinne pelottaviin ja yliluonnollisiin kohtiinkaan niin paljoa, kun nautti arjen ihmeellisyyksistä ja ystävyyden vetovoimasta. [Kirjasto.]

  44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta - Stephen King: Herääminen (Revival). Jos teoksen kannessa kuvataan salama ja esilehdillä kiitetään Mary Shelleytä, voi ehkä jo arvata, millaisen teoksen King on tällä kertaa kirjoittanut. Pastori menettää uskonsa ja alkaa etsiä keinoja rajan taakse katsomiseen. Mutta rajan takana on jotain paljon pahempaa (mistä kertoo omistus H. P. Lovecraftille). Ei parasta Kingiä, mutta kuitenkin Kingiä, mikä on jo kovatasoista itsessään. Erityisesti nautin uskonnon määrittelystä teoksen alkupuolella, siinä “pahassa saarnassa”. [Kirjasto.]

  45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja - Tiitu Takalo: Tuuli ja myrsky. Avoimen feministinen sarjakuva (nais)yhteisöstä, jonka jäsenet ovat kyllästyneet olemaan uhreja. Kun yksi naisista raiskataan, muut käyvät kamppailuun väkivaltaa ja pelkoa vastaan. Noloa kyllä, tutustuin juuri Puupäähatun saaneen Takalon teoksiin vasta Sarjakuva-Finlandian saaneen Minä, Mikko ja Annikki -teoksen myötä. Pitäisi lukea enemmänkin, koska Takalon hahmot ovat persoonia ja ilmeikkäitä. Usein sarjakuvapiirtäjien ongelmana on saada useat päähenkilöt erottumaan toisistaan fyysisesti - Takalolla ei ole tätä ongelmaa. Olen myös aivan innoissani hänen tekniikastaan ja viivankäytöstään. [Kirjasto.]

  46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Eleanor Catton: Harjoitukset. Uuteen-Seelantiin muuttaneen Cattonin kiehtova romaani, jossa kirjan tapahtumat nivoutuvat yhteen lavalla esitettävien roolien kanssa. Teatterikoulun ja musiikkia opiskelevien nuorten etunimet tulivat lukijoille tutuksi, mutta vanhemmat ja aikuiset ovat rooleja, jotka jäävät nimeämättä. Kiehtova kerronta, johon piti paneutua. Nuorten ääni ja maailma; kuka saa kuulua ryhmään ja millä tavalla, tulee niin liki, että muistaa oman nuoruuden irrationaaliset ajatukset. Vaatii aikaa, mutta kiehtova kokonaisuus. [Kirjasto.]

  47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit - Seita Vuorela: Lumi. Vuorelan viimeiseksi jäänyt kirja on kieleltään kaunis, ajankohtainen teos. Se kertoo maahanmuutosta, sopeutumisesta ja nuorista, mutta on myös vertauskuvauksellinen satu identiteetistä ja itsensä kadottamisesta. Andersenin Lumikuningatar-satu on kirjoitettu kauniisti uusiksi. Tämä kirja menisi kohtiin “Kansi on kaunis” ja “kannessa on eläimiä”. [Kirjasto.]

  48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän - Frank W. Abagnale: Ota kiinni jos saat (Catch me if you can). Aioin ensin laittaa tämän muistelmiin, mutta tajusin sitten, että kirja esittelee erittäin kiinnostavasti mestarihuijarin elämäntarinan. Hauska, uskomaton ja hämmentävä teos lukea erityisesti silloin, kun on lähdössä lentokoneeseen. Mm. lentokapteeniksi itsensä huijannut Abagnale kertoo yksityiskohtaisesti, miten hän selvitti taustatietonsa niin eri ammatteihin kuin shekkihuijauksiin, joissa hän oli ehdoton pioneeri. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi, kuten myös samannimistä elokuva-adaptaatiota. [Kirjasto.]

  49. Vuoden 2017 uutuuskirja - Emmi Valve: Armo. Omaelämäkerrallinen sarjakuva mielenterveysongelmista on pysäyttävä, visuaalinen kokemus siitä, miten oma pää voi olla se pahin vihollinen. Valveen teos kertoo takautumien kautta kaikista niistä vaikeuksista, joita hän elämässään kohtasi, ja jotka vaikuttivat siihen, millainen hänestä tuli. Ovatko kaikki taiteilijat hulluja vai ovatko he taiteilijoita hulluudestaan huolimatta? Jos aloittelet omaelämäkerrallisten sarjakuvien parissa, tämä on loistava teos aloittaa. [Oma hylly.]

  50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - Maria Turtschaninoff: Naondel. Maresin itsenäinen esiosa on yhtä loistava kuin edeltäjänsä. Samaan maailmaan sijoittuva Naondel on feministinen romaani yhden miehen ympärillä olevien naisten kohtaloista, toiveista ja peloista - ja rohkeudesta ottaa kaikki omiin käsiin. Kirjoittaminen, muistiinmerkitseminen ja sen mukana tuleva tieto ovat teoksessa merkittävässä osassa. Naondel oli nostettu esille nuortenosastolla ja suosittelen sitä kaikille lämpimästi. [Kirjasto.]


Lisäksi tuli luettua 44 sarjakuvaa, yksi lastenkirja ja yksi haasteeseen sopimaton romaani. Ja vielä on vuotta jäljellä.